Yksi työntekijä menehtyi yllättäen pääsiäisen aikaan.Pulmu - Aihevapaa
Lähinnä siksi ettei ole kuumetta ja mun duuniläppäri on täällä. Yritän nyt sinnitellä päivän, mutta jos alkaa yskittää, särkeä lonkkia tai nousee kuume niin lähden kotiin.Pulmu - Aihevapaa
n/tPulmu - Aihevapaa
n/tPulmu - Aihevapaa
olivat Raumalla. Siinä oli jotain tekstiä raumaksi ja mä luin sen ääneen, johon isäntä totes että luet aika sujuvasti raumaa :DPulmu - Aihevapaa
Kaveri on rinnastanut mut tänään Pertti Jarlaan. Kaverin laps oli piirtänyt kolmiruutuisen stripin. Kaveri sitten täggäs siihen Pertti Jarlan ja Pulmun :D :D :DPulmu - Aihevapaa
Vähän niin kuin se että viikonloppuna pomppaa pirteänä viideltä ylös kiroamaan että ois sitä voinut vielä nukkuakin...Pulmu - Aihevapaa
n/tPulmu - Aihevapaa
Ilmoitti myös että mun lahjaa ei tarvita, koska mummilla on talon puolesta hypistelymuhvi. Sanoi suoraan että se on TURHA! Aion viedä ja sanoa että sen toisen voi antaa sellaiselle jolla ei ole omaa.Pulmu - Aihevapaa
Setä soitti eilen ja ilmoitti omaan ihastuttavaan tapaansa ettei meillä (mulla ja siskolla tai meidän perheillä) ole mitään asiaa mummin synttäreille.Pulmu - Aihevapaa
Ja töiden jälkeen kurjoitin neljä korttia. Kävin venyttelyjumpassa ja laitoin jopa kunnolliset leivät. Olenco mainonnan uhri? ;)Pulmu - Aihevapaa
Mulla oli salladi ja voileivät. Jälkiruuan sijasta askarreltiin pääsiäisruoho kasvamaan :)Pulmu - Aihevapaa
Onneks en ole ainoa joka hermostuu etelänhetelmään. Heimoveljensä ärähti aika kireästi kun tuli sotkottamaan asiaa josta ei tiennyt yhtään mitään. Äsken sai nokilleen meidän toiselta lentäjältä, kun rupes väittämään, että yksi onnettomuus johtui lennättäjästä eikä laiteviasta. Mua niin ärsyttää sen tapa puuttua asioihin joista se ei tiedä mitään. Ja jos jollePulmu - Aihevapaa
Hieman ihmetyttää toi lähetysten jaottelu. Kaikki tuli samasta paikasta, mutta hiiret ja hiirimatot oli pakattu erikseen vaikka olis varmasti mahtunut samaan laatikkoon!Pulmu - Aihevapaa
etelänaapurista. Kohtelee meidän intialaista ihan kuin se olis idiootti. Eilen pakotti kysymään apua suomeksi, vaikka hyvin tietää että työkieleksi on sovittu englanti.Pulmu - Aihevapaa
että juoksi kädet eteenpäin ojossa ja nosteli jalkojaan hassusti ylös. Koira kiemurteli edellä korvat luimussa häntä heiluen. Aina välillä tarkisti että faija pysyy vauhdissa eikä jää liian kauas. Ne tosin leikki mökin pihalla. Mä leikin aikoinaan kuurupiiloa ekan koiran kanssa. Sekä mökillä että kotona.Pulmu - Aihevapaa
Ja taas alkaa kiukuttaa tuon etelänhetelmän puheet. Se on sovinisti-rasisti-maahanmuuttaja-nainen.Pulmu - Aihevapaa
Puhuu uusimmalle lontoonkieliselle työkaverille suomea ja nauraa päälle että ei me kiusata! opitpahan paremmin suomea. Tekis mieli kuristaa.Pulmu - Aihevapaa
Etelänhetelmällä on taas monologi käynnissä. Tietää kaikesta kaiken ja kaikki on ihan kauheita faktoja.Pulmu - Aihevapaa