Täällä on ihana auringonpaiste. Eskarilainen, joka ei viihtyisi eskarissa, odotti puoli tuntia vaatteet päällä ja reppu selässä eskariin lähtöä. Tokaluokkalainen on tänään ekaa kertaa reilu kaks tuntia yksin kotona koulun jälkeen. Vähän jännittää miten meneetelperion - Taaperot
viime talven kuopuksen kanssa kotona. Neiti aloitti tänään eskarin ja minä apurahatutkijan elämää. Mitäs teille?telperion - Taaperot
Laitoin ikivanhan muistitikun koneeseen ja sieltä löytyi synnyttäneiden listaa noin kolmen vuoden ajalta :Dtelperion - Taaperot
1v synttäreillä. Esikko siirtyi vaatekutsuilta suoraan eskarikaverin synttäreille. Oottelen, että kello tulis seitsemän ja pääsis hakemaan neidin kotiin. Aika herkkupitoista tämä tämän päivän ruokavalio :Ptelperion - Taaperot
Juurikin sinä tulit mieleen, kun kuopukset syntyivät samoihin aikoihin. Oikeestaan ajatuksen juoksu lähti siitä kun näin Anna Rukon päivityksen. Hupshan lähti synnärille samaan aikaan kuin minä esikkoa hakemaan. Seuraavalla viikolla tuli tyrmäysuutiset. Sinä jäit mieleen kuopuksen odotuksesta.telperion - Taaperot
yks mies kertoi hienon tekniikan isojen pöllien halkaisuun ja sen jälkeen nekin halkeaa. Lyö ensin kirveen tiukkaan sopivaan kohtaan niin että se pysyy. Sen jälkeen kääntää koko pölli/kirvessetin ylösalaisin. Ottaa toisella kädellä kiinni pöllin pohjasta ja hakkaa kirveen hamarapuolta halkoma-alustaan. Kyllä napsahtaa nätisti halki.telperion - Taaperot
n/ttelperion - Taaperot
Meillä on ollut tyttöjen kerrossänky pari viikkoa tyhjillään. Yksi lastensänky on meidän sängyssä kiinni ja nukutaan kaikki vierekkäin. "Vauva" meidän välissä ja esikko lastensängyssä. Ei tule ainakaan ramppaamista ;)telperion - Taaperot
että joulu vietetään kotona ja anoppi tulee kylään. Ennen lapsia reissattiin vuorojouluin Oulussa ja Imatralla/Ruokolahdella. Lasten jälkeen alettiin tehdä joulu omaan kotiin. E-karjalassa olisi mun isä ja pikkusisko ja -veli, mutta ei ne tule sieltä asti meille viettämään joulua vaikka kutsuttaisikin. Eikä siellä ole oikein paikkaa minne voitaisiin mennä. Mun isä viettää rauhaltelperion - Taaperot
jos ottaa tuon alkoholin mittapuuksi, niin minä olen ollut kamala pahis ;) Luokkakaverin 13v synttäreitä vietettiin partiokämpällä ja isosiskon kanssa pöllittiin isän baarikaapista bacardipullo. Pari vuotta myöhemmin join luokkabileissä kamalan kankkusen itselleni ja sen jälkeen osasinkin ottaa paljon sievemmin. Opin ettei liiallinen humala ollut lainkaan kivaatelperion - Taaperot
Hoidin 15v nuorempaa pikkusiskoa kotona. Toisaalta 16v kesällä tehtiin saman ikäisten partiokavereiden kanssa parin viikon purjehdusreissu saimaalle, johon kuului juhannuksen viettoa pienissä sievissä. Säbäjoukkueen saunailloissakin tuli maisteltua. Vähän nörtti ja yksinäinen kuitenkin. Toisaalta en välittänyt muiden mielipiteistä liikaa, vaan olin se pipopäinen pyöräilijä pakkatelperion - Taaperot
n/ttelperion - Taaperot
Tosi tärkeä työ tuo hätäkeskuspäivystäjä!telperion - Taaperot
n/ttelperion - Taaperot
mitä nyt välillä jotain pikku kinaa onkin. Esikko on eskarissa ja tosikko on niin äitiriippuvainen. Yksikin ilta sanoi että haluaisi olla vauva :D. Ei oikein voi arvostella kun miehen kanssa ollaan oltu samanlaisia pienenä. Ja minä kun kuvittelin että esikko oli arka, mutta hänestä on kehkeytynyt varovainen mutta reipas neiti. Mehän muutettiin Ouluun kun kakkonen oli 3 viikkoa. Täälltelperion - Taaperot
Tuossahan on ahvenpihvit lisäkkeineen :O Sulla pitää varmaan koota joku ala carte lista ja jokaiselle ruoalle keksiä omat nimet. Iloiset ahvenet kasvispedillä muusin kera ;)telperion - Taaperot
n/ttelperion - Taaperot
n/ttelperion - Taaperot
n/ttelperion - Taaperot
palstalle monen vuoden jälkeen. Lähdettiin samana yönä synnärille tuolta odotuspuolelta. Tosin hupsin "mosse" syntyi muutaman päivän myöhemmin kuin meidän neiti. Täällähän on vielä monia "tuttuja", jotenkin en koskaan osannut siirtyä taaperolaan nyyttipuolelta, joten tänne kirjoittelu jäi. Kiva nähdä että tämä on vielä hengissä :)telperion - Taaperot