Ja kaikki hyytymistekijägeenit tosiaan tutkitaan nyt, jos sieltä löytyisi syy. Niskajumikaan ei kuulema voinut olla siihen syynä :DNikita - Taaperot
Eilen oli henkisesti vaikea hetki kun huonekaverit lähtivät, ja jäin yksin, jäi liikaa aikaa miettiä. Potilaat eivät saaneet olla tekemisissä, vierailijoita ei saanut käydä, päivähuoneessa ei saanut hengailla, ruokakin tuotiin huoneeseen. Koronan vuoksi. Lopulta illalla hoitajat kyllä jäivät minun kanssa aina juttelemaan, yksikin unohtui siihen yli vartiksi ja sitten juoksi eteenpäNikita - Taaperot
Sälli oli pitänyt niin ikävää että itku tuli kun tuli kotiin <3Nikita - Taaperot
Tajusin sen vasta sitten kun siitä puhuin proffan kans, ja aloin yhtäkkiä kuuntelemaan itteäni ja hoksasin että samanlaisilla oireilla olen joskus soittanut äitille ambulanssia :P :D En siis ymmärtänyt yhtään mitä tapahtuu, se oli niin epätodellista että yhdessä välissä muistan nipistäneeni itteäni kun luulin että nukun ja se on unta.Nikita - Taaperot
pelko on että seuraavallakin kerralla en tajua mitä tapahtuu :P No, pojat on ohjeistettu tarkkailemaan, joten pidetään peukkuja että tämä jäi tähän. Mulla on leiden-mutaatio niin ottivat vielä lisää verikokeita ja laittoivat geenitestejä menemään, jotta voi ennakoida tulevia. Jos siis sellaisia on tulollaan, ja jos niitä pystyis ehkäisemään. Kiitos <3Nikita - Taaperot
Naapurit riensi avuksi, hoisivat täällä pojat ja kissat, nyt yksi haki auton sieltä tk:n parkista ja lupasi käyttää kaupassa kun tarvii yms. Pikkusälli on ollut yhden naapurin luona yäkyläilemässä keskiviikosta asti, tuntuu että en löydä tarpeeksi sanoja tai tarpeeksi hyvää lahjaa osoittamaan kuinka kiitollinen olen siitä <3 Ja kaikki on tietoisia että kohtaus saattaa uuNikita - Taaperot
olo oli kuin olisi niin kovassa humalassa että kohta sammuu. Ja sitten se meni ohi. Ja vasta pari tuntia sen jälkeen tajusin soittaa lääkäriin, ja käskivät sinne heti, joten singahdin sinne ja sieltä sinkauttivat minut samantien oys.Nikita - Taaperot
Tulin hetki sitten kotiin, vietin oys osastolla pari päivää. Aivoverenkiertohäiriö ja sydänoireita, nyt on kuuakden ajokielto ja loppuelämän lääkitys päällä. Ensi viikolla sydämen ultra ja ohjeet pojille miten minua pitä tarkkailla, jos kohtaus uusii kovempana (uten usein käy viikon sisällä siistä). Nooh, katsellaan, tuli aika tiukasti halattua lapsia <3Nikita - Taaperot
TT ilmoitti hoitavansa nyt mahdollisimman paljon asioita skypellä (tmv) vaan se ei sovi meillä käytettäväksi. Eli katsotaan.Nikita - Taaperot
Oppimisvaikeudet keskittymisongelmien lisäksi on oma ongelmansa tässä, ei auta että poika lukee alueen vaikka viisi kertaa kun ei siitä jää muistiin mitään. Useissa aineissa oli jo pienryhmissä opiskelemassa ja käytössä oli jotain tukitoimia koululta, odottelen tietoa että miten tässä edetään, onko koululta saatavissa kotiin materiaalia tähän. Koko tämä asia kun on siellä kNikita - Taaperot
Teini aikoo nukkua puolillepäivin ja tehdä tehtävät, jos niitä saa. Wilmansa ei toimi ja ja minun tunnuksilla ei näy tuntiohjelmat. Pikkusällille sain eilen viikon tehtävät, niitä on tänään aloitettu. Ja on aika epätoivoista itsekin toiminnanohjausta kaipaavana olla täällä se joka toisia ohjaa, kun sekunnissa unohdan ja havaudun ihan muihin hommiin kuin mitä piti tehdä :'(Nikita - Taaperot
n/tNikita - Taaperot
Olo aika väsy, vilunväreet ja yskä repii, ja nyt sitten kaikki pojat on joko kuumeessa ja/tai yskii. Pikkusälli painui sänkyyn jo puoli tuntia sitten, raasulla päätä särkee ja veto pois. Teinillä rupesi olotila laantumaan viime yönä, jos huomenna ei ole enää mitään niin se aikoo maanantaina painua kouluun. Toivottavasti saan sen pidettyä kotona edes pari päivää.Nikita - Taaperot
Mietin että pitäis soittaa päivystykseen ja pyytää testiin pääsyä, kun päivittäin ollaan tekemisissä rajuun riskiryhmään kuuluvien kanssa. Ja tajusinpa senkin että kuulun siihen riskiryhmään itsekin, ja osin tuo nyt sairastava teini kans. Vilunväreitä, aivastelua, päätä särkee, höntti olo, rintakehän yläosa tuntuu syvempään hengittäessä sisäisesti kuumottavalta jNikita - Taaperot
Eli jatkuva entistäkin perusteellisempi käsienpesu on hajottanut ihon käsistä. Seuraan tilanteen kehittymistä, ja siitä keskustellaan meillä, muutoin se ei vielä ole pahemmin vaikuttanut. Eikun vaikuttipas, tokmannilla oli suklaa tarjouksessa, nappasin sieltä ison kasan levyjä meille, siltä varalta että tulee käsky pysyä kotona! Ja ostin kissoille kaksi pussia hiekkaa ja kuivamuonaaNikita - Taaperot
Pienituloinen tuskin lähtee itse maksamaan testiä itselleen, koska se raha on elämisestä pois. Pienituloisilla harvemmin on vakuutuksia sairastumisen varalta, jolloin vakuutus saattaisi korvata sen osuuden minkä sairaspäiväraha tuloja tiputtaa. Esimerkiksi. Kyllähän se vaikuttaa kaikkiin, mutta varsinkin pienituloisille se on kova paikka.Nikita - Taaperot
Nyt se pääsee leviämään voimakkaammin koska kaikki uskoo ettei se tämä oma tauti ainakaan sitä ole. Ja sitten mummot saa sen viruksen ja kohta ihmetellään että kuis hitossa tässä näin kävi :( Ja lisäys, se vaikuttaa myös pienituloisilla huonontavasti talouteen, koska jos sairastuu eikä virusta ole todettu, saakin vain sairaspäivärahaa, sensijaan että saisi tartuntautilainNikita - Taaperot
Kiitos kun kerrot silminnäkijän kannalta sieltä, mie ainakin arvostan sitä, antaa tosi paljon itselle tietynlaista ennakkoa siitä mitä meilläkin on edessä. Toki ei samassa mittakaavassa varmaankaan, koska täällä kulttuuri ja kylmyys hillitsee hiukan tätä vihulaisvirusta, vaan kesäpäs saattaakin tuoda sitten jo isommat ongelmat eteen. Pitäkää ittenne turvassa siellä <3Nikita - Taaperot
Tutut myyjät tuossa manasivat sitä kun ihmiset tulee sairaana kauppaan, on vain ajan kysymys milloin joku heistäkin sairastuu :( Itse kun kävin tänään apteekissa, viereen tuli selkeästi erittäin kipeä ihminen, siinä se kyljessä yski ja aivasteli, hengitti erittäin raskaasti, eikä tehnyt elettäkään peittääkseen suutaan >:( En ehtinyt sanoa mitään kun toinen vieressä ollutNikita - Taaperot
Kiitos <3 Mulla muuten muisti pätki kans ihan hirveästi useamman kuukauden, rupesin sitten vetelemään purkista B12-vitamiinia ja se on kohentanu nuppia. Auttaisko se sullekin? <3Nikita - Taaperot
Kävin kaupassa puoliltapäivin, tarkoitus oli ostaa useampaakin juttua, listalla olevista löytyi vain kissanhiekkaa :-o Paperit, jauhelihat, suurin osa säilykkeistä ja esim pataruokien kuivatuotteista, tomaatit, leivät yms loppu :-o Tuli kyllä niin epätodellinen fiilis kun katseli tyhjiä hyllyjä, ihan kun ois yhtäkkiä tullut nakatuksi jonkin zombie-apocalyptica-leffan alkuteksteille, aNikita - Taaperot
Teinillä nousi eilen kuume, pikkusälli rupesi yöllä yskimään. Teinin lääkäri perui ajan tältä päivältä, kävi sopivasti kun en ehtinyt sinne olla yhteydessä :P Mulla hammaslääkäri kympiltä, sen jälkeen pikareissu kauppaan ja viikonloppu varmaan olla möllötellään kotona. Pojille tuumasin eilen että nyt ei sitten ole isälle mitään asiaa piipahteluun ainakaan kuukauteen,Nikita - Taaperot
Viime viikolla eivät ottaneet käymään kun oli lomaviikko, ma ei ollut enää päivystysaikoja, eilen eivät soittaneet takaisin. Jei, kohta on isompi remppa edessä kun ei pääse hoidattamaan tuota hammasta :/ Suomessa on eilen todettu jo yht 40 virustapausta, ja paljon on oirehtivia joita ei edes testata, kyllä oikeasti hirvittää pistää ipanoita kouluun kun hiihtoloman vaikutukseNikita - Taaperot
Mie olen hiihtolomaviikon urakoinut legojen kanssa, istunut päivittäin tuntikausia lattialla niitä etsien ja kasaten, kuvaten myyntiin yms. Eilen postitin ison ikeakassillisen paketteja ympäri suomea, äsken makselin laskuja pois. Enää vuokraa rästissä n.450e ja uusi puhelinlasku tulee ensi viikolla, eli alkaa tuntumaan siltä että happi kulkee kohta taas. Kahdeksi viikoksi jätin elämiNikita - Taaperot
Se esimerkiksi tuskin olisi saatavilla tavallisessa influenssassa, joten testaus olisi tarpeen. Tosin, jos testauksen jälkeen sitten saiskin koronan, niin sitten se olisi ollut hukkaan heitetty raha. Vaikea sanoa. Onneksi tällaista tilannetta ei ole eikä tule, spekulointi on pelkkää ajanvietettä :DNikita - Taaperot
Nyt sitten olen päivän miettiny peruvani sinne menon, yksi porukasta on eilen illalla kotiutunut työmatkalta torontosta, kansainvälisestä konfrenssista, en taida ottaa sitä riskiä että tahalleen lähden virusta meille hakemaan.Nikita - Taaperot