Rämpii itsensä suosta ja istahtaa palstalle mutaisena ja murheellisena>

mutta aurinko se kuulkaas paistaa, kuivattaa mudan ja kyyneleet ja taas yritetään nähdä päivänvalossa pilkahdus sitä toivoa

Tämä palsta onkin vähän kuollut *pyyhkii tomuja ja pölyjä tuoleista*, mutta mä sovin nyt hyvin tänne, kun ei ole eloa mun kohdussa, eikä paljon mielessä, että vähän tämmönen kuolleen näkönen haamu sopii oikein hyvin tähän tuolille.

Joo, eli rv 11+5 ultrassa ei sitten elämää ollut, se oli hiipunut jokin kolme viikkoa sitten. Halusin sitten kotona hoitaa homman pois, enkä mennä kaavintaan, mutta en tiedä oliko se paras ratkaisu. Sairaalassa ois ollut hoitsuja ( seuraa) ja hyvä kipulääkitys. Täällä kotona oli niin saa*analliset tuskat, että kuoleman synnytys oli henkisesti ja fyysisesti kamalaa. Tietysti vielä sitten rämmin niitä hyytymiä, että voisin haudata löytämäni ihmistaimenen, mutta sehän oli jo lähinnä sairasta ja toivotonta, eihän nyt niin pientä elämää, alkiota, pysty löytämään. Nooh, mutta joo, tänään olo jo ihan ok, paitsi mitä nyt huimaa aina välillä....

Mutta, sellanen tuli vaan mieleen, että ensin mä ajattelin, etten mä tänne vielä tule, mutta kun mun luonne on sellanen, että mä kaipaan välittää toisten kiusaks tuulettaa aivojani ja saada puhua, niin mulle tää on vähän kun terapiaa olla täällä. Me ei kuitenkaan tässä olla uutta vauvaa tekemässä, vaan ajatuksen tasolla mulla on fiilikset sellaset, että otetaan nyt ihan rauhallisesti. eihän meillä toki ehkäsyä käytössä ole ja sitä ruveta käyttämäänkään, että jos pienokainen ilmoittaa itsestään, niin tervetuloa, mutta ei me sitä nyt tekemällä aleta tekemään, sillä parin kuukauden tauko voisi tehdä ihan hyvää. Mutta enivei, en mä ala oikeesti nyt miettimään MITÄÄN, antaa tapahtua mikä on tapahtuakseen, mutta tämän kuumeilun aloitan tuossa parin kuukauden päästä, jso en sitä ennen ole plussannut. Nyt on kuitenkin kuukauden päästä jälkitarkastus ja teen ( pitää tehdä) raskaustesti, että kaikki on tullut pois ja raskaustesti näyttää negaa, eli siihen asti ollaan maltillisia kyllä

Jos en tässä kevään korville mennessä raskaudu, otamme ehkäsyn käyttöön, koska mä haluan sitten oikeesti nauttia keväästä ja kesästä ilman PELKOA! Kesäihmisenä otan itselleni lomaa raskausasioissa, koska ajatuksena se, että olisin kesän raskaana ja sitten lopukesästä taas alkuraskauden ultrassa paljastus sama juttu kun nyt, tuntus kohtuuttomalta. Jotenkin tuon alkuraskauden keskenmenon ees hiukan paremmin kestää tähän samaan pimeseen syys/talviaikaan, kun luonto on horroksessa.

Tämä raskauskin oikeastaan sattui yhteen elämäni hankalimpaan elämänvaiheeseen. Muutto aiheutti hirveesti niin negatiivisia kun positiivisia fiiliksiä. Parisuhteelle ei ollut yhtään aikaa, plussatesti kolahti oikeastaan vähän huonoon aikaan, koska odotin vain hetkeä, milloin meidän kodissa olisi sellainen hetki, että olisi hiljasta, lapset nukkuisi ja meillä miehen kanssa naamat muutenkin kun nurinperin. ei sellasta hetkeä tullut ja se johtui tosi paljon musta, mä en saanut naamariani loistamaan, en vaikka raskaustesti näyti plussaa. Niin mua ahisti! Ja suretti, että en voinnut kympillä nauttia alkuraskaudesta! mä kerroin mun raskaudesta miehelleni vasta kun olin rv 6-7! Mies halas ja otti syliin ja sanoi, että " vai vauva", silloin mä tajusin, että miksi en aiemmin kertonut, miksi tää elämäon nyt tällästä sotkua! mutta se sotku jatkui, muuttohössäkät ja kiire,ainainen paska kiire! Ja kun olin onnistuneesti saanut viimeisen taulun seinälle, mua ahisti kuitenkin, koska mä ikävöin mun entistä kotia. Itketti ja silti olin onnellinen, mutta kun se onni ei päässy sydämestä ulos. Sit tuli hetki, kun ajattelin oikeastan ekan kerran, että onneksi olen raskaana, mutta mitä mä muistan koko alkuraskaudesta. En mitään! En yhtään mitään! Ja sit alkoi kuitenkin vähän jo helpottaa, alkoi hymyillyttää, että kyllä tää tästä vielä iloksi muuttuu!

Muuttuihan se, mutta sitä ennen oli luovuttava jostakin, että oppi taas näkemään elämässä sen auringonkin. En olisi halunnut taas henkisesti kasvaa tällä tavoin, olisin varmasti oppinut rakastamaan tätä kotia ja tätä elämää pikkuhiljaa ilman menetystäkin. Muutto on jokaiselle iso juttu. Mutta näin vain asiat meni, että samaan kaaokseen hävisi myös raskauskin. Eilen aamulla, ajatukset oli vielä pimeät, mutta olin onnellisesti raskaana. Eilen päivällä, ajatukset oli pimeät , mutta näin oikeesti ensimmäisen kerran auringon säteet tulvivan olohuoneeseen, mutta enää en ollut raskaana. olin menettänyt jotain, nähdäkseni, että tärkeintä on rakkaus! Rakkaus sitä pientä ihmistä, alkiota kohtaan, rakkaus omaa miestä kohti, rakkaus tätä uutta kotia kohtaan ja rakkaus nähdä, että asiat voisi olla vielä pahemminkin. Ja kun mies halas mua eilen, tiesin, että ehkä nyt opimme, että uuden luomiseen tarvitaan myös niin paljon rakkauspipanoita, että raskaudesta täytyy pystyä nauttimaan kybällä alusta alkaen ja se on yhteinen asia, raskaustesti tehdään yhdessä.

Oikeastaan, sain vielä yhden mahdollisuuden. Surinkin jo sitä, että kun alkuraskaus meni niin tuossa muuttokaaoksessa, mutta nyt lähdetään ikään kuin puhtaalta pöydältä. uudessa kodissa luodaan toivottavasti jotain uutta, jonka saamme joskus tuoda kotiimmekin en haikaile enää vanhan kodin perään, vaan alan nähdä tulevaisuuteen. Onhan tämä minun synnyinseutu ja oikeesti ihanampi koti, kun edellinen

Penskat painii tuossa sohvalla, niin olen nyt joutunut kirjoittamaan vähän puolilla aivoilla, mutta toivottavasti tästä nyt joku jotain tolkkua ottaa ja jos ei ota, ei varmaan kauheesti menetä mitään Mä vaan haluun nyt olla täällä kuumeilessa, vaikka en nyt varmaan täällä päivittäin käykään hölisemässä, kun vaikuttaa siltä, että aika hiljanen on palsta.

Mies toi mulle punkkua ja suklaakonfehtirasian Ajattelin tänään juoda lasillisen takkatulen ääressä. Saunassa käyn sitä ennen piipahtamassa, kun ei tuota jälkivuotoa ole niin paljon tänään, niin jos vaikka jotkut housut jalassa siellä kävis istahtamassa

Mutta tällästä, itkenyt olen tänään monta kertaa ja näin ei olisi tarvinnut mennä...olisin halunnut olla raskaana, saada toukokuun pikkusen, mutta näin kävi. Jos minä vielä raskaudun, pelottaa varmasti sikana, mutta siinähän pelätään sitten ja vastaan otetaan, mitä annetaan....mä kuitenkin yritän niin kauan, kun sihen annetaan mahdollisuus,seon jämti