Hyvää iltapäivää!

Uudelleen tähän rumbaan heittäytyvä ja keinulaudalla tunteileva vauvatoiveikas astuu esiin. Hei kaikille

Minulla on jo kaksi uskomattoman hienoa lasta (nyt jo teinaria) aikaansaannoksena entisestä elämästä. Me ollaan kasvettu yhdessä läpi ydinperheajan, avioeron sekä yleisen sekasotkun ja sairauden helvetinkin.
Nyt sitten olen kuumeilija..!! Uskomaton tunne

Olin haudannut haaveet enemmästä lapsiluvusta ensin entisen miehen ehdottomasta kieltäytymisestä johtuen, sen jälkeen muista syistä eteen tulleen avioeron ja elämän sekasotkuisuuden ja pohjamudissa myllertämisen takia.
Pitkään sitten luulin, että sairastumiseni krooniseen sairauteen ja sen vaatimat järeät kipulääkkeet ovat ylitse pääsemätön este. Eikä aikakaan ole ollut sopiva, ennen kuin nyt.
Vihdoin ja viimein annoin itselleni luvan rakastaa just niin paljon kuin ikinä pystyn miestä, joka jaksoi mun/meidän rinnalla viimeiset kaksi ja puoli pahaa sekä rankkaa vuotta. Toki aina jotain hyvääkin on ollut..
Tämä "Isähalukas" on lapseton entisestään, vaan rakastaakin sitten näitä minun siiven alla kasvaneita todella, todella, paljon.

Mutta niin.
Tänään kävin lääkärillä, joka kertoi, että koska pystyin lopettamaan (kaipa mieli on ruumista vahvempi) rankimmat kipulääkkeet enkä ole invalidisoitunut, niin näillä pillereillä mitä jäljelle jäi on aivan mahdollista selvitä raskausajasta!!!!
Olo on uskomattoman mielipuolisen sekava ja välillä mietin mitä ihmettä mä enää vanhoillani (oon ylittänyt 35v:n rajapyykin) alan hupsimaan ja samalla taas tekisi mieli hyppiä ilosta.

En ikinä uskonut että ois mahdollista, realistisesti, haaveillakaan vauvasta.. mutta niin se vaan on
Lupa annettu ja ehkäisy unohdettu.
Toinen jakso elämässä, se uusi Aalto siis väreilee lähteellä: tullakseen pehmeäksi mainingiksi, joeksi ja kasvaakseen sitten isoksi mereksi?!?
Runosielukin herää

Tämä tulee olemaan pitkä ja kivinen 'koski', sen tiedän, mutta olen valmis ottamaan nyt vihdoin sen ensimmäisen askeleen. Miehen kanssa asumme kahta taloutta käytännön syistä ja tämä toivottavasti mahdollinen vauva tuo mukanaan 24/7 yhteisasumisen (tämän hetkisen n.24/4 tilalle) ja muuton aivan toiselle paikkakunnalle.

Elämänmuutos pelottaa. En edes yritä sitä kieltää tai sivuttaa..
Varsinkin jo olemassa olevien lasten elämän myllertäminen tekee kipeää ajatella. Se ei tule olemaan heille helppoa ja kaikkeni teen sen pehmentämiseksi!! Olo on myös itsekäs: "voinko ajatella itseni sekä mieheni halut jo olevien lasten tarpeiden edelle?".
Silti... Tämä on se mikä on oikein.
Käytännön asioistakin selvitään aivan varmasti, jos vaan se pikkunen elämä alkaisi versomaan.

Erittäin sekavaa sepustusta ja ajatuksen juoksua.. mutta semmoinen on olokin. Jos on jo luullut jonkin mahdottomaksi ja sitten siihen avautuukin tilaisuus niin... mitäpä muuta voi ollakaan!
Alan tässä pikkuhiljaa muiden töiden lomassa lukemaan teidän muiden juttuja ja tutustumaan toiveikkaaseen joukkoon
Nimittäin vertaistukea ei elämässä voi saada tai antaa koskaan liikaa!