Iltapäivää! Jäin ihan ....että mitäs kummaa, joku sanoo täällä huomenta!>

Joo, kiva se on tosiaan alkaa vähän touhuilla...menkkojen odottelua täälläkin, mutta aattelin huomenna kysästä lääkäriltä, että missähän vaiheessa kiertoa mennään, kun ei ota mitään selvää...et jos se näkis jotain munasolun kypsymistä yms, niin vähän tietäs...kystia se nyt enempi varmaan tarkkaillee....mutta mä luulen, että tää vuoto on nyt kuitenkin ihan ok, vaikka tuhruaakin vielä, mutta uskon, että kaikki ollaan sieltä saatu pois, toivottavasti!

Aamutuimaan joo on lääkäri. Anopin kustuin lapsia hoitamaan, syyksi sanoin, että meen lääkäriin kystien vuoksi.Sen jälkeen meen ( jos ei ihmeempiä siellä lääkärissä tehdä) niin nopealle jouluostokselle ja sit haen pikkutuhon eskarista. Illalla onkin joulujuhlat, joudutaan taas miehen kaa jakautuu, koska samaan aikaan on eskarilaisen joulujuhla, sit toisessa koulussa 10v ja eka luokkalaisen. Perjantaina onkin vika eskaripäivä ja sit alkaa mullekin loma, sillä ei tartte aamusin kun vaihtaa kylkeä, eikä tartte lähteä mihinkään...mitä nyt vähän vahtia, että koululaiset ehtii vielä kouluun, mutta niillkin onneksi keskiviikkona viimenen päivä.

Eilen suunnattiin jouluostoksille ja sain ostettua onneksi mukavasti lahjoja Tänään oltin muksuklubin nyyttäreissä ja vähän siinä haikeena tuijottelin entisen kodin suuntaan ja totesin, että pieni pala sydämestä taitaa kuulua tänne ikuisesti tai aiankin vielä pitkän aikaan. Ja ehkä mä vieläkin voisin sillai pienessä haaveessa muuttaa takas kotiin, mutta en enää tosissaan Kun ei siellä oikeesti oo mitään mitä mä sillai kaipaan, mä kaipaan vaan muistoja ja jollain tapaa olisin halunnut jämähtää entiseen...en tykkää muutoksista, suurista meinaa....mä vaan satun olee jotenkin vähän omituinen....mutta kun se oli 10v meidän koti, kylppärissä ammeessa polski lapset...sit heitettiin se amme roskalavalle...sekin oli sellanen luopumisen tuska. Mä olisin halunnut sen ammeen vanhempien kotiin, mutta isä ei oikein halunnut sitä, sit kun oli myöhästä ja amme viety pois, niin isä sanoi, että tuokaa vain se amme tänne. oisivta lapset saaneet joskus siinä piehtaroida. No, saahan niitä ammeita, mutta kun se oli MEIDÄN amme.D Tämmönen mä olen, mä kiinnyn niin hirveesti muistoihin tai tilanteisiin missä mä elän ja mistä mä nautin ja niistä luopuminen on kauheeta. Muutossa joutuu luopumaan yhtäkkiä paljosta muustakin kun ammeesta ja se tuntuu kauhealta. Ja sit vielä joku muuttaa siihen meidän kotiin...järkyttävää Tänään taaperokin taas sanoi, että tuolla on meidän entinen koti ja hällä on ikävä sinne. Mua ei enää ahista ja ahista toisten ikävätkään, mutta totesin itselleni, että ihan voisin entiseen kotiin edelleenkin mennä kuin kotiini, eikä tulis ikävä tätä kotia, vaikka tää on paljon parempi. Et onhan mulla sellanen "ikävä" ja sopeutumisvaihe vieläkin menossa, mutta nyt ei tosiaan enää ahista ja nautin monesta asiasta täällä. Varsinkin tuota metsää rakastan, kun saa koiran kaa siellä myskää Eilenkään e tarttenut laittaa koiraa yhtään kiinni, senkus mentiin kotiovelta suoraan metsään ja sieltä suoraan kotiin Niin helppoa ja ihanaa. Istahdin lumikinoksen päälle ja katsoin kuunsirppiä ja yhtä tähteä...koira peuhasi lumessa ja vitsi mä nautin...nä maisemat on niin kauniit täällä...entisessä kodissa maisemat oli suoraan sanotuna pas*at,mutta niinkus mä oon sanonut, että vaikka ihminen tulis tosi huonoista olosuhteista ja saisi hirveesti rikkautta ja ihanuutta, niin se kaipaa sitä entistä ympäristöä mistä on tullut, vaikka ois tullut tosi köyhistä olosuhteista.

No vaan, nyt koiran kaa lenkille ja sit sauna päälle. Odotan huomista TODELLAKIN; sillä se on vähän kun piste tähän keskenmeno juttuun. TOIVON niin! Sit vaan alan odotelee menkkoja ja SIT, et varmaan arvaa mitä sit alan oottaa...kuume on kyl korkea