kuumeilijoissa pörrääjät
Meillä joulu oli oikein ihana, lämmin ja tunnelmallinen. Ainut pieni miinus oli, kun tulin ilta myöhään yksin rentouttavasta savuyrtin/ koivuvastan/ tervasaippuan tuoksuisesta saunasta, niin kuulin, että isotuho oli vanhingossa heittänyt wiikapulan telkkariin ja se oli sitten siinä. Et iso taulutelkkai oli sit niin pienestä sökö. Onneksi kotivakuutus korvaa jotain ja noi isot taulutelkkarit ei edes nykyään maksa niin paljon. Vahingolle ei voi mitään ja isotuholta unohtui se käsiranneke laittaa
Vanhanajan telkkari olisi kestänyt tuon heiton.
Mut joo, muuten tosiaan joulu oli yksi parhaimmistani, täällä isommassa kodissa ja kauniimmassa ympäristössä, jouluunkin saa oivasti enemmän tunnelmaa
Uusivuosi vaihdettiin siskon perheen kanssa. Pikkunen prinsessa vietiin yöhoitoon anopin luo turvallisuus syistä, koska hän on sellanen pöydillä kiipeilijä, ettei kenenkään punaviinilasillinen olisi ollut turvassa
Mä edellisenä yönä saanut oikein unta ja seuraavana päivänä tuli kaksi äiskää lapsineen kylään ja sen jälkeen siskon porukka. Naapureiden kanssa heiteltiin muutama raketti, oli sellainen naapurien kokoontuminen pellon laitaan ja se oli kyllä tosi ihana juttu, ihanoita naapureita
Sit minä en enää jaksanut valvoakaan, vaan painelin kotiin ja urvahdin peiton alle
Tänään sitten alkoi menkat, eli kp 1
Minä vähän aattelinkin, että loppiaisviikolla vois alkaa, mutta nehän alkoikin aiemmin kun ajattelin. Ei tässä montaa päivää saanu ilman vuotoa olla, että TAAS vuodetaan, mutta nää on onneksi ne menkat, mistä olen oikein iloinen
Saa nähdä millainen kierto tulee, mutta veikkaan, että LYHYT! Mutta eihän sitä tiedä. Et jos tämän kierron nyt kattois ja sit alkas yrittelee sitä vaavia
Ihanaa on kyllä aatella, että jossain vaiheessa voisi taas kokea sen plussan
Ja voi kun se ois kestävää sorttia, mutta kukapa sen tietää, mutta sitä en ala tässä etukäteen murehtimaan
Nyt on hyvä olo. Kyllä se onneksi tuo muutosta johtuva eroahdistuskin hävis, vaikka luulin, että ei se mihkään häviä. Ei täältä muuttas enää takas entiseen kotiin, vaikka lämmöllä sitä muistelenkin
Nyt oikein odotan, että pikkuhiljaa alkaa kevät tulla, pääsee kuopimaan tuota maata ja ehkäpä saa myös kokea uuden kasvun tuolla masussa
Kyllä se vauvakuume on...sen yhden pienen vielä haluisin
Pikkuisesta tulikin mieleen, että mun pikkunen, täytti eilen 21 vuotta
Mutta onneksi on MYÖS muita pikkusia ja pikkusin on vasta 1.5v, että onneksi ei ihan kamala tuo vauvakuume sen takia ole, kun on pikkanen vauvapöksy pitämässä myös seuraa
Mut vielä on viikko lomaa jäljellä ja tietokoneet on nyt kovassa käytössä, kun ei ole tuota olkkarin telkkua. Koneelle en siis kovin helpolla pääse, kun koneille on on oikein jono, kun koululaiset on lomalla
Nyt pääsin onneksi 10v koneelle, kun lähti leffaan ja pojat kattoo leffaa alakerran tietsikasta
Joten kävinpä nyt vaan kääntymässä täälläkin ja ihanata oli huomata, että silllä aikaa täällä näkyi muitakin kävijöitä
Plussaonnea kaikille kuumeilijoille tälle vuodelle! Ihanaa kun porukka lisääntyy ja kohta saadaan taas ihana joukkorynnisys odottajiin....kohtahan siellä on taas tilaakin, kun suurin osa mammoista pyöräyttää vauvan kesään menessä