Vilpertti pääsi ekaa kertaa liinaan ja ehkä tämä synnytyskertomus nyt onnistuu? =)

Lauantaina (39+6) oltiin töiskentelemässä ja joskus kahdentoista aikoihin yhtäkkiä tuntui kuin herra olisi jotenkin entisestään valahtanut alemmas. Seisominen tuntui hankalalta aloin siinä jo ääneenkiin vähän mainitsemaan olotiloista. Tuli tunne, että nyt ei mene kauaa enää. Kolmelta lähdettiin kauppaan ja parkkikselta soittelin äidille Kajaaniin, josko he sitten kuitenkin lähtisivät tulemaan. Oltiin ajateltu hoitaa kaikki lastenhoidollinen sun muu ihan omalla porukalla teinien voimalla, mutta jotenkin alkoi tuntua, että olisi sitten kuitenkin varmempi olo, jos tulisivat isän kanssa. Eivät ehtineet enää sen päivän juniin, joten sovittiin, että jos Vilpertti yöllä syntyy, niin lähtevät heti aamusta miehen porukoiden kyydillä tulemaan (esikko oli tuolla kyläilemässä ja oli tulossa junalla kotiin seuraavana päivänä - nyt hoituisi hänen kotiutumisensakin siinä sivussa sitten samalla).

Soittelin kotoa siskolle, että jos nyt sattuu niin, että lähtö tulee yöllä, niin pääsisikö meitä kyyditsemään. Miehellä kun ei ole sitä korttia... =D Hän oli oikein innoissaan ajatuksesta. Ilta meni kotosalla olotiloja tulkkaillen ja lopulta päätin siirtyä nukkumaan, kun ei se oikein tuntunut lähtevän kuitenkaan. varmaan joskus puolen yön jälkeen olin nukahtanut ja aika tarkkaan klo 01 heräsin supistukseen. Päätin samalla herätyksellä lyllertää myös vessassa. Pääsin vessaan asti ja juuri ennen pöntölle istahtamista lattialle valahti pieni lammikko. Näytti lähinnä valkovuodolta, joten ajattelin sen olevan jotain senmoista. Pääsin lyllerrettyä takaisin sänkyyn ja totesin heti mukavan asennon löydyttyä, että sitä lähdetäänkin sitten kakkosasialle myös. Työstäydyin ylös, pois sängystä ja lähdin konkkasemaan kohti vessaa. Nyt jo huoneesta ulos päästyä alkoi valua jotain reisille. Silloin tajusin, että oikei - eka kerta lähdetään näin. =) Soittelin siskolle, että jos pikkuhiljaa alkaisi suunnata kohti meitä. Hän kuulosti sellaiselta esikoista odottavalta tulevalta isukilta... Pelotti vähän että ajaako ojaan matkalla.

Kävin kynsiään huoneessaan lakkaavalle neitokaiselle kertomassa, että voi siirtyä nukkumaan meidän sänkyyn ja siirryin alakertaan. Virittelin lisäimuista housuihin mytyn ja siirryin koneelle päivittelemään Pirtin facebookin ja kotisivut sunnuntain kiinniolon viestillä. Sisko tuli kesken koneellaolon ja sitä alkoi naurattaa. Totesi, että tilanne on hyvin korni ja epätodellinen. Varmisti vielä, että ollaanko niinkuin lähdössä... Turistiin siinä sitten vielä hetki ja alettiin jonkun ajan päästä siirtyä autoon. Sairaalassa oltiin n. 2.30. Vastaanottava kätilö kysäisi, että ollaanko tulossa synnyttämään, johon en sitten osannut vastata muuta kuin että toivottavasti. Synnärillä oli todella rauhallista ja pääsinkin heti tutkittavaksi. Pelotteli mokomus vielä kun polisynnytyksestä höpisin, että jos ei synnytys ole vielä alkanut, niin minähän lähden siitä osastolle makoilemaan. No, olin onneksi viitisen senttiä auki ja päästiin saliin. Alettiin asettua taloksi ja mies kaivoi mukaan ottamamme kiviarsenaalin esille. Heti löytyi oikea kivi, jota pitelin alamahalla supistusta vastaanottaessa. Välillä vähän Arnicaa, ja olo oli melkein normaali. Pelattiin yksi Skippo siinä odotellessa ja tyhjättiin samalla kamera kuvista. Minä könötin seisaaltaan ja otin välillä supistusta vastaan. Alko jo vähän enempi tuntua, piti pitää pelissäkin supistuksen tultua pikku tauko. Sitten ekstraoleellinen väliaikatieto - minä voitin pelin ja mies kärsi rökäletappion. Kertoo jotain siitä tappion rökäleasteesta ehkä se, että tein yhdessä vaiheessa pöljän virheen ja ei antanut ottaa siirtoa takaisin, vaikka MINÄ SYNNYTIN! =D

Jalat alkoi hommassa puutua ja kätilö toi minulle pehmyen alustan ja virittelin sitten mukavan noja-asennon sohvaa vasten. Välillä piti jo nousta taas seisomaan könöttämään. Sitten alkoi vauhti olla sellaista, että pyysin kätilön paikalle tsekkaamaan tilanteen. Hän halusi kurkistaa sängyllä, että näkee samalla lapsen asennon paremmin. Se jäi se kurkistus tekemäti, kun en minä pystynyt supistusten välillä siihen sängylle kipuamaan vaan yritin ottaa voimia ja rohkeutta seuraavaa supistusta ajatellen. Mies lykki Arnicoita suuhun ja kivi lähti turhana kapistuksena säilytykseen. Huusin paniikkioloa ulos ja kätilö tsemppasi aivan uskomattoman tehokkaasti. Kun valittelin paineen tunnetta, kehotti vain puskemaan kohti painetta - se kuulemma helpottaa kipua (paskan marjat ;-D). Ikuna ennen ei oltu annettu lupaa ponnistella ennenkä oli tsekattu, että paikat on auki. Tuo tuntui ihmeelliseltä - eikö tämä olekaan niin vakavaa touhua... =) Varovasti äristen muka näön vuoksi sitten siinä seisoskellessa ponnistelin, mutta paniikki paheni. Miehelle uikutin ja ärisin Gelsemiumia ja tuo ei meinannut saada selvää mitä minä haluan. Tuntee pilliä suun eteen ja yrittää Arnicaa antaa ja sain lopulta jollain alkukantaisella ärinäörinällä ulosannettua sen aineen nimen. Mies kaivaa kuuliaisena oikeat pillerit suuhun ja tuossa vaiheessa kätilö sanoo maagiset sanat, jotka vahvisti luottamuksen häneen: "Voi kun sinä olisit ottanut Aconitumiakin mukaan - se antaisi sinulle nyt sitä itsetuntoa mitä tarttisit tällä hetkellä." Mutta ne pelkät sanat riitti siihen. Tuli tunne, että tuo nainen puhuu minun kieltä.

Jossain tässä vaiheessa halusin siirtyä sängylle, että saisin itseni vanhaan tuttuun takakenoisempaan asentoon. Jotenkin se etukeno ei tuntunut kivalta ponnisteluasennolta. Ärisin ja karjuin ja yhdessä vaiheessa tunsin suunnatonta huonoa omaatuntoa, kun hoin (aika äänekkäästi) "Minä en halua tätä!!" Juuri ja juuri sain tuon lauseen ulostettua, ja sitten mietin, että Vilpertti luulee että tarkoitan häntä... ;-D Jospa hän olisi ymmärtänyt mitä tarkoitin. ;-) Sängylle kun pääsin alettiin etsiä sängystä hyviä säätöjä ja minä ähertelin ja äkisin ja olin taas kerran täysin vakuuttunut, että nyt on se kerta, kun se ei vain onnistu se homma. Kirosin siinä äkistessä myös ne kaikki naiset, jotka kertovat iloisina, kuinka se oli kolme ponnistusta ja vauva valui ulos. Juup. Kätilö naureskeli ja ehdotti josko se olisi sellaista naisten "kaunistelua". Ja sitten yhtäkkiä se pää valui selkeästi ulos - kahdella ponnistuksella täysin. =D Sitten piti toppuutella ja lopulta sain luvan auttaa loppujakin ponnistellen ulos. Ja ihan yhtäkkiä minulla oli aivan uskomattoman ihmeellinen lapsi sylissä. Siis ihan uskomaton tunne. Niin mahdottoman epätodellinen kuin vain olla ja voi. Vilpertti parkaisi ja minä hoin tuota epätodellisuutta ja samalla vuodatin sitä rakkautta siihen pikkuiseen. Sellainen terveen punakka, todella siisti vauva könötti minun rinnan päällä. Kääriydyttiin vierekkäin ja pieni mies alkoi hamuta melkein samontein alkujärkytyksestään toivuttuaan. Autoin rinnan suuhun ja eka kertaa minun lapsi ymmärsi HETI mikä on homman nimi. Siinä me sitten ruokailtiin n. 1 ja ½ tuntia putkeen. Vilpertti on kyllä maailman taitavin imeväinen.

Lopulta ukkeli pääsi vähän tukanpesuun ja mitattavaksi. Hän oli 3850g ja 51cm suuri. Vähän sai vaatetta päälle ja siirtyi taas kainaloon. Otti rinnan suuhun ja nukahti. Minä tuijotin ja tuijotin ja varmaan joskus kasin jälkeen nukahdin ehken tunniksi. Eli n. puolitoista tuntia unta tuona yönä. =D Mies nukkui Vilpertin kanssa kilpaa ja sai kasaan reilut kolme tuntia... ;-D

Vähän ennen puoltapäivää lääkäri katsoi ultralla kohdun ja totesi minut kotiuttamiskuntoiseksi. Puolen päivän jälkeen tuli lastenlääkäri ja tutki Vilpertin. Kaikki ok. Näppärästi otti myös askeleet, kun lääkäri kehotti kävelemään kotiin. =) Soitin siis siskolle, että voipi tulla noutamaan takaisin ja joskus yhden ja kahden välillä taidettiin sitten olla hieman reissussa rähjäytyneen oloisina kotisoffalla. Tänne oli sillä aikaa tullut molempien vanhemmat ja aina innokkaat isosisarukset ja Hubertti odotti myös paikanpäällä. ;-D Siskonikin tuli hetkeksi taisi meidän neitokaisella olla kaverikin täällä. Eli Vilpertti pääsi Kotiin. Sylejä riitti ja pieni mies raasu nukkui onnensa ohi ihan täysin. =)

Viiden aikaan ajattelin, että nyt on ehken jo nukkunut tarpeeksi ja aloin houkutella syömäpuuhiin. Oli viimeksi ruokaillut silloin kahdeksan jälkeen viimeiset hörpyt... Hieman vaati houkuttelua, mutta kun puristelin sinnikkäästi taikatippoja suuhun, niin houkutus kasvoi liika suureksi ja imu lähti päälle. =)

Nyt on sitten syöty, nukuttu, kakittu ja pissattu. Välillä jutusteltu ja välillä tuijottelee vallan silmiin tuo pikkuinen. Unissaan heittää ihania "hymyjä" ja maailman hauskimpia ilmeitä muutenkin. Hän on aivan suunnattoman valloittava ja rakas otus meille. Ja kaikki lukuisat kätilöt sun muut on ihan samaa mieltä - kehuilla ei ole rajaa mitä on saanut... ;-D Ly-sy käynti äitipolilla oli kyllä paras, kun siellä hoitsut rynnisteli nurkkien takaa tuijottelemaan. Ei kuulemma ihan joka päivä heillä käy noita masun ulkopuolisia otuksia. =D Toki nykyisin alkaa käydä useammin ja useammin, kun OYS:ssa on otettu joku uusi systeemi nyt ihan vasta halukkaille käyttöön, että pääsee aikaisemmin kotiin. Tuo systeemi mahdollisti myös meidän polisynnytyksen loistavan onnistumisen. Ei minkäännäköistä vastasanaa tai ongelmaa missään vaiheessa.

Nyt kokeilen onneani ja alan syömään tuon liinailevan Vilpertin kanssa tekemäni ruuan. Katsotaan, vielä liinan voima piisaa vai astuuko vastuullinen vauva taas vauvansaappaisiin ja tajuaa, että äiti yrittää laittaa jotain suuhunsa. Kahvin onnistuin tässä juomaan ilman häiriköintiä, että luotto on vielä aika kova.

Onnellista odotusta teille muutamalle, jotka tänne vielä jää ja nähdään sitten nyyttilässä (ja ehken enempi taaperolassa).