, että viime keväänä valmistuneet 04 syntyneet maksoi koko toisen asteen itse. Nyt valmistuvat 05 ovat ekoja, jotka saaneet nauttia täysin maksuttomasta toisesta asteesta. Ja heti aletaan viilaamaan toiseen suuntaan. Tiesihän sen alunpitäenkin, että maksuttomasta toisesta asteesta tulee ihan järkyttävän iso potti maksettavaksi.
Meillä esikoisen 01 tietokoneet, kirjat jne maksettiin kokonaan siis ja tän 05 kans luultiin, että pitää sentäs bussikortti maksaa itse kun valitsi kaupungin lukion oman kunnan lukion sijaan. Mutta ei. Täys bussikortti, läppärit, kirjat, lisenssit ja ruoat tulee valtion piikkiin. Tuo bussikortti on ollut tosi bonus, kulkee sillä sitten harrastuksiin ja kavereilleen tietty kans iltaisin ja viikonloppuisin. Se olisi pitänyt itse ostaa jos olisi valinnut lähilukion. Eli sekin järjetöntä, että on kannattanut valita kaupungin lukio, vaikka tosiaan meille tuli yllätyksenä.
Kovin tulee eri hintaiseksi lapsi, miten sattuu osumaan kaikki tuet ym. Mä aloin saada kodinhoidon kuntalisää tästä 05 lapsesta hoitaessani kotona. Sit se sai vielä maksuttoman toisen asteen. Eli esikoinen tuli kalliimmaksi kuin kakkonen.
Pitäisköhän laskuttaa lasta.