Kirjoitan tänne saadakseni ajatuksiani selville. Sen verran olen niitä tutkiskellut, että tiedän juttelevani vauvakuumeestani vain sellaisille ihmisille, joiden tiedän kannustavan vauvantekoon. Siksi kirjoitan tännekin. Eli mitä tästä pitäisi päätellä??
No joo, lapsia meillä on jo neljä ja kun kuopus syntyi, olin varma että lapset on nyt siinä. Kuopus on 4, esikoinen 12. Olen yrittänyt järkeillä, miksi vauvaa ei enää tehdä:
- työ (11 kotiäitivuoden jälkeen päässyt työelämään kiinni. Tosin työsuhde loppuu keväällä)
- jaksaminen. Kun nuorin on jo neljävuotias, on elämä aika helppoa. Isompien harrastuskuskaukset ja miehen vuorotyö, miten ne hoituis pienen kanssa?
- läheisten (lähinnä isovanhempien) suhtautuminen. Joo, tiedän ettei se heille kuulu, mutta osallistuvat elämäämme paljon auttamalla.
- onko järkeä alkaa sekoittamaan toimivaa elämää vauvahässäkällä?
Olin aika varma, että mies tyrmää vauvahaaveeni, kun on meidän perheen järjen ääni. Mutta kun varovaisesti hänelle kerroin ajatuksistani, ei hän niitä tyrmännytkään. Mietti vain käytännön asioita, jotka kyllä ovat kaikki järjestelykysymyksiä. Talossa on tilaa, autossa on tilaa... Mies mietti, että kun on vaunut ja vaatteetkin myyty pois...
Tiedän, että isot sisarukset rakastuisivat pikkuiseen, kuopuksemme on heille maailman tärkein ja ihanin pikkusisko. Olisi ihana seurata sitä sisarusrakkautta taas. Uskon myös siihen, että tämä maailma on muutakin kuin silmille näkyvää, joten mietin kovasti, onko joku meille pyrkimässä ja ajatusteni kautta kolkuttelee ovelle, haluten tulla tähän maailmaan.
Sekava teksti, niinkuin ajatuksenikin. Kommentteja kaipaan, jospa auttais selvittämään päätäni...
Kun monesti jos noin syvällisesti ja>