Mä olen aivan poikki. Olen lopen kyllästynyt asumaan tässä pikkuruisessa kaksiossa, jossa muutenkin seinät kaatuvat päälle saati että joka paikka on täynnä tavaraa eikä niitä saa mitenkään hallintaan. Ei auta, vaikka miten ajattelisi, että tämä on väliaikaista vain. Suurin pelkoni on, ettemme ehdi saamaan uutta taloa ennen vauvan syntymää valmiiksi. Mä en todella tiedä, miten silloin selviäisimme.
Tätä kaaosta voisi helpottaa siivoaminen, mutta kun mä en jaksa. En muista olleeni näin lopenuupunut aikaisemmissa raskauksissa, mutta nyt tuntuu, ettei musta ole etenkään työpäivän jälkeen mihinkään. Kaikki tekeminen vaatii suuren suurta ponnistelua. Lisäksi jo nyt ilonani on liitoskivut ja jonkin verran supistelutkin. Viime viikolla supisteluja oli enemmänkin, mutta ne onneksi rauhoittuivat ja nyt tulee enää iltaisin muutama. Selkääkin jo särkee ja muutenkin olo on jo kömpelömpi. Hitto vie, viikkoja vasta 10+4, joten miten ihmeessä tulen selviämään loppuun asti?!
Tämän lisäksi seuranani on alituinen huono omatunto siitä, että mä vain makaan täällä illat ja mies painaa ensin täyden työpäivän ja sen jälkeen toisen täyden työpäivän raksalla. Tuntuu, että pitäisi vain jaksaa enemmän, että olen täydellinen laiskimussurkimus, koska rukkaset ovat raskauden myötä lähes täysin tipahtaneet käsistä. Ei kai olo OIKEASTI voi olla näin surkea, eihän vielä ole mahaakaan kunnolla menoa haittaamassa. Toivoisin niin olevani niitä ihmisiä, jotka pystyvät ja jaksavat raskaudesta huolimatta touhuamaan entiseen malliin.
Että tällaista tällä erää. Huomenna on onneksi taas päivä uusi, mutta tuleva talvi todella pelottaa.
