Olen ollut ihan alusta asti paljon väsyneempi kuin aiemmissa, maannut vain sohvalla ja valittanut (no, en nyt ihan kaiken aikaa, mut...). Mua supisteli aika aikaisesta vaiheesta aina kun vähänkään evääni liikautin ja liitoskivut ovat olleet ihan helvetillisiä ihan tähän päivään asti. Aiemmissa raskauksissa selkä ei ole vaivannut yhtään, mutta tässä on ollut sitäkin riemua ihan kiitettävästi. Lantio menee yöllä välillä niin jumiin, että kun vessaan pitäisi nousta, saatan ähistä ylösnousua monta minuuttia, kun jalat ei vaan toimi, hermot on niin puristuksissa pakaroiden alueella. Mulle ei tässä raskaudessa toisin kuin edellisissä, tullut ollenkaan sitä energistä keskiraskautta. Mutta jos jotain hyvää voin kertoa, niin nyt ihan lopussa, kun maha on laskeutunut, on liikkuminen käynyt ihan vähän helpommaksi ja mieliala on ollut ihanan seesteinen loppua kohden. Joka paikkaan siis koskee, mutta naama on hymyssä ja olo onnellinen
Se on hassu tunne.
Omaa kuntoa olen yrittänyt pitää yllä joogalla, mutta sielläkin on hassu huomata, että mä olen koko porukasta ainoa, joka ei pysty tekemään yhtään mitään lantiota avaavia liikkeitä (ja mitä muuta mammajoogassa sitten tehdään?), niin paljon liitoksiin vihloo. Toiset tosin taitavat odottaa ensimmäistä tai toista lastaan. Ohjaaja sitten mua valistikin, että missään nimessä ei edes kannata tehdä avaavia liikkeitä, jos vihloo. Se on merkki siitä, että lantio on vain jo valmiiksi niin auki, että siksi liitokset huutaa hoosiannaa. Lohdutukseksi hän povaili helppoa synnytystä. Sillä olen nyt sitten ratsastellut näiden kipujen yli. Saa nähdä, miten käy.
Kovin negatiiviselta taisin nyt kuulostaa. Tarkoitukseni ei ollut masentaa sua. Halusin vain kertoa, että saattaa olla, että tämä raskaus on sullakin vain vähän erilainen. Ole itsellesi armollinen, kohta huomaat olevasi jo pienen vauvan äiti, eikä sillä ole enää merkitystä, oletko maannut sohvalla edelliset 9kk. Tärkeää on nyt kuunnella itseä ja toimia sen mukaan, mikä hyvältä tuntuu. Voimia!