mä tiesin tämän. Olen itkenyt viimeisen tunnin ajan solkenaan ja soittanut rakkaalle ystävälleni. Tiesin että siskoni saa hepulit kun kerron odotuksestani ja koitin vitkuttaa mahdollisimman myöhään kertomista. Siskon perheen piti tulla sunnuntaina kummityttönsä 5v synttäreille joten ajattelin kertoa ennen kuin nähdään. Sain päälleni niin kauhean haukku-ja syytösryöpyn ja lopuksi siskoni heitti luurin korvaani
Olen ihan järkytyksen lamaama vaikka tänän tiesinkin mutta että joku voi olla noin ilkeä ja sanoa niin kamalia asioita minulle
Siskonko oikeudella noin saa käyttäytyä? Ikinä en ole siskolleni sanonut niin pahasti vaikka joskus olisi tehnyt mielikin...
Olo on toisaalta helpottunut että nyt se pahin peikko on koettu mutta että nyt taisi sitten mennä välitkin. Sama homma oli kun odotin Toivoa joka sitten kuoli rv14. Vielä pitää ilmoittaa äidilleni mutta en tiedä kykenenkö enää tänään,sieltä on samaa reaktiota odotettavissa. Pitää ottaa muutaman päivän aikalisä ennen uutta järkytystä. Ja tähänkin varmaan tulee joku ev kommentoimaan niin kuin viimeksikin mutta te ette tiedä kuinka paha mieli mulla on. Vaikka ei asiasta pitäisikään niin pitääkö alkaa haukkumaan ja sanoa pahasti. En voi millään käsittää että meille niin ihana ja onnellinen asia saa toisen käyttäytymään noin. Ihan kuin olisin tehnyt jonkin kamalan rikoksen. Suku on pahin,totta tosiaan. Mä en aio tuntea tästä mitään syyllisyyttä ja mielestäni en ole tehnyt mitään väärää,en suostu tästä ottamaan mitään naurettavia syitä niskaani. Olen raskaana,en ole jättänyt perhettäni,juossut vieraissa tai jotain muuta paheksuttavaa.
Kotona viihtyvä äiti kera laumansa:
Tytöt -03, -05 & -07
Pojat -04, -09 & -11