Muuten tämä viikko on alkanut yhtä huonosti kuin kaikki edellisetkin, esikoisen jumit vaan ei ota lauetakseen, ja mä stressaan, ja mies ei ymmärrä. Eikä kukaan kai osaa auttaakaan.
Ja oikeastaan mä koen huonoa omatuntoa siitä, että odotan tät ävauvaa niin vähän. Odotan että oma olo paranisi, ja jaksaisi täysipainoisesti olla noiden isompien jutuissa mukana. Mutta vauvassa ei ajatukset oikeastaan ole lainkaan. Tarvikkeet on ihan jotain lukuunottamatta kasassa, eikä mulla ole mitään mielenkiinto alaitta anoita kuntoon tai kasaan. Ehkä viimeistään sitten kun vauva on syntynyt, tjtn.