mä olen ajatellut kestoilla tällä 5. kerralla, muut 4 on mennyt kertiksillä, ja ihan hyvällä omallatunnolla. Silloin kun esikoinen oli vauva, oli pakkauksessa eka kestovaippayritys, ja silloin niitä pikkuhiljaa alkoi tulemaan markkinoille. Ne ekat oli kyllä kuitenkin aika kamalia, lisäksi luin jostain riippumattomasta lähteestä vertailua vaippojen kustannuksista ja luontoystävällisyydestä koko elinkaaren ajalta, ja totesin että molemmat on ihan yhtä pahoja, toisissa vaan pääsee käyttäjä helpommalla.
Nyt kuitenkin ajattelin koittaa kestoja, ihan siksi että haluan pitää meidän roskakulut pieninä... mutta jos tuota pesukonetta ei pian saada ulkosaunalta sisälle (=putket jäätyy talveksi), ja joudun organisoimaan meidän pyykinpesun yhtä työläästi kuin viimevuonnakin, niin taitaa päätös vesittyä jo ennen vauvan syntymää.
No jokatapauksessa olen varannut vaippojen kokeilupakkauksen vuokralle paikalliselta kestovaippayhdistykseltä vuodenvaihteen tienoihin, ja onneksi samaan sisältyy myös käyttöopastus
Katsotaa nsitten kuinka käy