kun kahdella ekalla kestoilin, mutta koko arsenaalin olen luovuttanut pois, niin alkaisko enää.... kai mä ehkä kuitenkin alan. mä mietin taas pohjasyynä laiskuutta, mutta toisaalta muistan Aavan pikkuvauva-ajasta, että vaipoissa oli kamala roudaaminen kaupasta ja kamala roudaaminen roskiin. että kestoillessa pääsee silti jotenkin vähemmällä. ja mullahan on sitten jo kaksi niin isoa, ettei ne sitä kestoilua haittaisi :-)
mä käytin Niilolla lähes pelkästään fuzzeja ja harsoja täytteinä jostain 6 kk ylöspäin. sitä ennen oli semmoisia hauskoja "unimix"-vaippoja, suomalaista tekoa. niitä ei tosin ole enää aikaan tehty, että käytettyinä nuokin oli hankittu. niiden päällä villapöksyjä. sitten mulla oli kaksi ihanaa velour-igu*leeta ja ne oli niin kauniita, että melkein olisin voinut syödä ne :-) mutta näissäkin asioissa on varmaan kehitystä tapahtunut ja joudun vähän perehtymään uudestaan, että minkä systeemin ottais käyttöön.