Noita pohtii aina kaikki, varmaan omalla tavallaan>

mulla on taas kauhean syyllinen olo, kun en ole ehtinyt oikeastaan YHTÄÄN paneutua tähän raskauteen. Ikäviä ajatuksia jopa täälläkin, kun olen ajatellut, että jos ei masussa ketään olekaan, niin osaisinko edes itkeä tilannetta. Olisinko helpottunut, hiukan suruissani, mutta tyyliin, siinähän sitten oli, eipä tullut edes raskautta edes mietittyä. Ja kun ja JOS näen ne ja kuulen ne sydänäänet, saatan sitten itkeä, että olen ollut julma, kun ajatukset on ollut niin vähäpätöiset tulevaa vauvaa kohtaa

Mutta en ole ehtinyt raskautta ajatella, kun tää muutto tuli samaan aikaan. Ja taapero, voi että mikä tapaus se on. Tänäkin aamuna taas veti herneet nenään pukemisen kanssa, muksuklubissa oli tunnin kunnolla, sitten alkoi bussissa huutaa, mesos, itki, heitti vaatteita pois, makasi bussin lattialla ja olin ihan loppu, kun koko aamun oli ollut pahalla päälä. Bussikuski vaan sanoi, että on ainakin terve lapsi Voi taivas Kun sanoin, että kauppaan en sitten sun kaa lähe, kun käyttäydyt noin, veti uuden herneen nenään. Eskariin kun tultiin, heitti pipon päästän ulos ja huusi. Yks äiti kysyi pojan ikää ja tuumas, että ihana nähdä , etä jollakin muullakin on "vähemmän terve" poika. Hah hah....kotimatka ( 1.4km) taitettiin jalan, koska bussiin en enää mennyt ja taapero käveli mun kanssa, että puristin reuhtovaa lasta ranteesta, ettei juokse ajotielle. Pyysin pikkutuhoa työntämään rattaita, joista oli kaiken kukkuraksi kaksi kumia puhki, että sain soitettua sinne hemmetin neuvolaan, jonka puhelinnumeron olin bussissa pytänyt terveydenhoitajalta ja kirjoittanut vaippaan. Ja nyt en edes tiedä, pääsenkö alkuraskauden ultraan, kun olen näin myöhään liikeellä, kiitos vaan!

Kun vauva syntyy, onko tuo riiviö yhtään helpompi? Tuskin! Prinsessa on myöskin alkanut näyttää omaa tahtoa, kiitos vaan Sit on mullakin 5 "pientä" lasta, joista vanhin 7- vuotias ja nuo kolme tyttöä, jotka kaipaavat äitiään nyt monessa asissa, eli just sitä, että kuuntelen niiden kuulumisia, otan huomioon heidän elämäntilanteen, seurustelut, autokoulut, työharjoittelut, harrastukset, tulevaisuuden näkymät, kun toiseksi vanhin tyttö käy viimestä luokkaa jne.

Aikaa on vaan revittävä, vaikka päällä seisoen. Silti rakastan tätä kaikkea hullunmyllyä, tätä elämää, tätä venymistä ja pakonomasta itsensä likoon laittamista, viimeseen niittiin asti. Se mikä mua huolettaa tässä kaikkein eniten, niin lapsille jaksan antaa viimesillä voimillani vielä aikaa, mutta voi mies reppanaa...meillä ei ole mitään seksi/hellyys elämää sitten tämän uuden ihmisen alkuun laittamisen jälkeen, sen verran hullua tämä elämä on nyt ollut. No joo, antoi mies suukon, kun kerroin uudesta vauvasta, mutta silloinkin sanoin, että anna suukko poskella, kun mulla oli flunssa ja en halunnut tartuttaa miestä

Kyl mä tiedän, että tää tästä iloksi muuttuu, kun saadaan tää sekopää muutto pois jaloista ja varmaan tää odotuskin muuttuu läheisemmäksi, kun tää muutto on ohi, mutta kyllä tässä painii monien tunteiden kanssa. Siltikin, olen onnellinen että olen raskaana, mutta kyllä se on luonnollista, että sitä vähän miettii tulevaa jne, se on musta ihan tervettä Tsemppiä, kyllä sä hienosti tuut pärjää kuuden kanssa, siinä missä viidenkin, mutta kun putkeen tekee lapset, niin on siinä omat haasteet, varsinkin kun jos joku lapsista koituukin vähän haastavammaksi tapaukseksi tai on sairas tms, niin sitten vaaditaan kyllä härän sisua ja voimia ja enkelin hermot