Huomenta! Saiskos tänne mitään pinoa aikaseksi? Yksin mä en ala täällä höpötää>
| November 15, 2010 09:19 |
sitten tulee kyllä jo olo, että olen jotenkin ihan höperöpää, yksinpuhuja
No, mutta. Viime yönä näin jotenkin ihanan unen. Olin mennyt entiseen asuntoon ja päätin, että savustan sen perheen sieltä ulos ja muutan omaan kotiini takas
Mulla on vaan edelleen sellanen kaipuu entistä kotia kohtaan ja koska siellä sai alkunsa meidän pikkunenkin, minkä oli tarkoitus toukokuussa syntyä, niin nyt tuntuu siltä, että viimeinenkin muisto on muulta viety entisestä kodista. Mulla oli vähän sellanen olo, että pikkunen oli kun salamatkustaja, joka halusi vielä saada alkunsa entisessä kodissa.
No, unessa naapurit oli mua kohtaan tosi kylmiä, koska ne oli katkeria siitä, että olin muuttanut jamusta oli ihanaa muuttaa takas ja saada taas kokea naapureiden höpinät. Nyt on vaan hirveän tyhjä olo ja hiljaista. Ennen rappukäytävässä olisi kuulunut kolinaa ja pihalla lapset leikki, pihalla kulki vaaria ja veikkoa, ajatukset sai johonkin muuhun. Nyt sitä vaan on, tässä. Hiljainen tienoo, hiljainen mieli, hiljainen kohtu.
Tähän kahteen kuukauteen on tapahtunut niin paljon, enkä tiedä, kaunako mulla menee, että mä totun tähän kaikkeen muutokseen. Uuteen kotiin ja tyhjään kohtuun. Mä oon epämääräsesti kuumeillut jo vuoden ja tässä sitä istua nökötetään edelleen.
Onneksi on tulossa joulu ja lunta. Jospa se tois hiukan lämpöä ja valoa. Jännä, että mua palelti ihan kauheesti kokoajan kun olin raskaana. Viltti korvilla laahustin täällä kämpässä. Nyt ei palella enää. Se loppui samantien, kun kuolema valui minusta pois.
Mutta, elämässä on mentävä eteenpäin.Vaikka mä ikävöinkin entistä kotia, takas en pääse. Me tehtiin päätös, että me muutetaan ja nyt ei voi enää perua. Mä olin varma, että kotiudun nopeasti, mutta en sitten kotiudukkaan. Mä en tiedä, mutta jos multa nyt kysyttäs, että muuttasitko takas, niin voisin sanoa, että kyllä! Tää koti on vaan mulle niin vieras vielä ja mulla on koti-ikävä. Ja nyt kun tuli tää keskenmeno, mä tunnen olevani yksinäisempi kun koskaan. Ennen sai sanoa pihatutuille moit ja puistoissa jutella niitä näitä muiden äitien kanssa. Nyt mulla ei ole ketään tuttua, enkä mä jaksa aina lähteä entiselle kotipaikalle niitä morjestaa. Mä toivoisin kovasti, että mä oppisin nauttimaan tästä uudesta kodista, jos en, mun on ilmeisesti pakko laittaa paperit vetämään entiseen kotiin Se ois kyllä ihan hullua
No, mutta. Viime yönä näin jotenkin ihanan unen. Olin mennyt entiseen asuntoon ja päätin, että savustan sen perheen sieltä ulos ja muutan omaan kotiini takas
Mulla on vaan edelleen sellanen kaipuu entistä kotia kohtaan ja koska siellä sai alkunsa meidän pikkunenkin, minkä oli tarkoitus toukokuussa syntyä, niin nyt tuntuu siltä, että viimeinenkin muisto on muulta viety entisestä kodista. Mulla oli vähän sellanen olo, että pikkunen oli kun salamatkustaja, joka halusi vielä saada alkunsa entisessä kodissa.
No, unessa naapurit oli mua kohtaan tosi kylmiä, koska ne oli katkeria siitä, että olin muuttanut jamusta oli ihanaa muuttaa takas ja saada taas kokea naapureiden höpinät. Nyt on vaan hirveän tyhjä olo ja hiljaista. Ennen rappukäytävässä olisi kuulunut kolinaa ja pihalla lapset leikki, pihalla kulki vaaria ja veikkoa, ajatukset sai johonkin muuhun. Nyt sitä vaan on, tässä. Hiljainen tienoo, hiljainen mieli, hiljainen kohtu.
Tähän kahteen kuukauteen on tapahtunut niin paljon, enkä tiedä, kaunako mulla menee, että mä totun tähän kaikkeen muutokseen. Uuteen kotiin ja tyhjään kohtuun. Mä oon epämääräsesti kuumeillut jo vuoden ja tässä sitä istua nökötetään edelleen.
Onneksi on tulossa joulu ja lunta. Jospa se tois hiukan lämpöä ja valoa. Jännä, että mua palelti ihan kauheesti kokoajan kun olin raskaana. Viltti korvilla laahustin täällä kämpässä. Nyt ei palella enää. Se loppui samantien, kun kuolema valui minusta pois.
Mutta, elämässä on mentävä eteenpäin.Vaikka mä ikävöinkin entistä kotia, takas en pääse. Me tehtiin päätös, että me muutetaan ja nyt ei voi enää perua. Mä olin varma, että kotiudun nopeasti, mutta en sitten kotiudukkaan. Mä en tiedä, mutta jos multa nyt kysyttäs, että muuttasitko takas, niin voisin sanoa, että kyllä! Tää koti on vaan mulle niin vieras vielä ja mulla on koti-ikävä. Ja nyt kun tuli tää keskenmeno, mä tunnen olevani yksinäisempi kun koskaan. Ennen sai sanoa pihatutuille moit ja puistoissa jutella niitä näitä muiden äitien kanssa. Nyt mulla ei ole ketään tuttua, enkä mä jaksa aina lähteä entiselle kotipaikalle niitä morjestaa. Mä toivoisin kovasti, että mä oppisin nauttimaan tästä uudesta kodista, jos en, mun on ilmeisesti pakko laittaa paperit vetämään entiseen kotiin
Se ois kyllä ihan hullua
Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kirjoittaa tälle foorumille.