Niin se varmasti on. Ja mä ajattelen kuule ihan samalla tavalla kun sinäkin>

siksi tää onkin niin vaikeaa, mutta myös tiedostan ne ihan hyvätkin asiat.

Siis ihan sellasta unelmakotia en ikinä saa, oon nähnyt sellasia paljonkin, mutta ne vaatii rahaa. Tämä on kuitenkin "kotini", johon rakennan sen pesäni ja josta teen kodin, juuri niillä unelmilla ja elämällä mut koska tää just on sellanen "taviskoti" , niinkus edellinenkin, niin on vaikeaa löytää sitä rakkautta tähän kotiin. En tiedä ymmärrättekö mitä tarkoitan, mutta joskus on sellanen tunne, että kun näke jonkun kodin, niin tietäisi, että viihtyisi tuolla varmasti. Se koti huokuu jo ulospäin tosi paljon sellasta kodikkuutta ja lämpöä. Mä oon aina rakastanut sellasia punaisia tai ei niin värilläkään väliä, mutta vanhoja puutaloaj, missä on ruutuikkunat. Niissä on niin paljon sitä kodin lämpöä. Joskus vaan tietää, kun " se oikea kolahtaa kohdalle"

Viimesin koti oli just sellanen, vaikka olikin kerrostalo. Ihastuin heti niihin huoneisiin, vaikka se oli hirveä läävä, remppaamaton kamaluus Tää oli rempattu ja kaunis koti. Ihastuin heti tähän ympäristöön, rakastuin tähän seutuun ja katselin tätä kotia, että onpas tämä ihana.mä en kuitenkaan okokenut ihan sellasta palavaa rakkautta tätä kotia kohtaan. Siksi mä pelkään, että mitäs jos mä en kiinnykään tähän. Mä toivon todellakin, että kiintysin. Mutta nyt tekee myös vähän vaikeutta tää ympäristökin, kun en ole tottunut näin maalaismaisemaan. Äiskä mulle sanoi, että siellä entisessä kodissahan teillä oli sitä elämää ja aina oli, kun olis tullut kaupunkiin Nyt asutaan maalla Vaikka täällä on niin moni asia paremmin ja on isompi köökki ja sauna ja piha ja ja ja, niin joskus tuntuu, että ei ihminen tarvitse kaikkea, saavuttaaksen onnen. Joskus siinä pienemmässä keittiössä saattaakin olla enemmän "lämpöä" kun isommassa

Mutta en mä siis valita, en en en ja koe jotain hirveetä tyhjiötä nyt sisälläni kun kävelen tässä uudessa kodissa. mä tiedän, että kyllä varmaan opin rakastamaan tätäkin kotia, mutta voi hyvänen aika, että nyt tuntuu vaan aika vaikealta välillä. Toivon todellakin, että ikävä jossain vaiheessa hälvenee. Kyl mä oikeastaan päivisin voinkin ihan hyvin, kun laukkaan tuolla ihmisten ilmoilla, muttaa amusin ja iltasin mulla on vähän vaikeampaa. Silloin mä alan musitella entistä kotia ja uskokaa tai älkää, mutta tänäänkin olen ikävöinnyt entistä kotia, mutta keskenmenoa en juuri yhtään. Hullua, mutta ihan kun mulla ois ikävämpi entistä kotia, kun raskautta, vaikka ei se nyt niinkään voi olla, mutta jotenkin tää muutto on vain niin mielessä.Kaippa mä oon joutunut lyhyessä ajassa luopumaan kahdesta tärkeästä asiasta ja ne vaan sitten pistää olon ihan omituiseksi.

Mutta mä tiedän, että kyllä tästä vielä koti tulee. Ja näen asiat edessäni ihanina. Tammikuussa mä alan kuumeilla, aletaan lähestyä kevättä, auringonpaistetta, pääsen laittamaan pihaa ja nauttimaan toivottavasti samaan aikaan pienistä liikeistä masussa. Se on mun toive ja sen toiveen kannattelemana, mä tiedän, että nyt mä elän kuitenkin kaikesta huolimatta yhtä elämäni parhainta aikaa, vaikka suruja onkin, mun vaan pitää nähdä ne onnen pipanat, koska on niitä täälläkin, eikä vaan Malmilla

Kiitti sulle, taas