Ei tää kaukana ole, tästä on 2.4km matka vaan entiseen kotiin,>

mutta se tietää kyllä bussilla menoa ja koska pojan eskari on kuitenkin täällä, niin ei sitä viitsi lähteä niin helposti entisiin leikkipuistoihin, MUTTA mä luulen, että huomenna mennään yhteen vanhaan leikkipuistoon, jossa ei olla käyty kohta kuukauteen. Ja keskiviikkoisin me käydäänkin vanhassa leikkipuistossa, että kyllä me vanhoilla kotinurkilla käydän ja tullaan käymäänkin, koska näköjään mulle ne on tärkeitä, vaikka oletin ekaks, että eivät ole niin kovin tärkeitä. Mutta mulla oli alunperin ajatuksena, että haluankin tutustua näihin nykyisiin leikkipuistoihin ja saada niistä tuttuja, mutta koska näin nopealla aikataululla ei kovin helpostu tutustu uusiin ihmisiin ja mä tarviin niitä ihmisiä joiden kanssa jutella ( varsinkin nyt!), niin mä lähden sitten niiden entisten luo

Täälläkin on tosiaan ihan mukavia perhekerhoja, muskareita ja paikkoja missä käydä, mutta menee aikaa, kun alkaa tutustua aikuisiin. Nyt varsinkin, kun on syksy, kaikkialla on harmaata ja sateista, tuntuu vielä enemmän yksinäisemmältä, kun silloin kun on valoisaa ja kaunista, kuten talvella ja kesällä.

Mutta tänään mä vietin mun äidin luonna 4h Oli pakko päästä juttelee jonkun läheisen kanssa ja se teki hyvää, koska mun äiti on maailman paras kuuntelija ja osaa antaa ihania lohdutuksen sanoja. En sanonut mitän keskenmenosta, mutta totesi ihan yllättäen, että mitenkähän se anopi nyt sillai sanoi, että toivottavasti ei, kun hän alkoi sanomaan, että jos olet raskaana". Sain sitten vähän purettua fiiliksiäni hänelle ja todettiin, että tuskimpa hän mitään pahaa sillä tarkoitti.Teki mieli kertoa keskenmenosta, mutta en viitsinyt, koska tiedän, että kertoo sitten isälle ja se on sellanen stressipommi, että nou nou ja nou, parempi olla kertomatta.Mut musta on ihanaa, kun oma äiti toivois ja haluis vielä ainakin yhden lapsenlapsen

Äiskä kertoi myös, että oli telkkarista kuunnellut, kun joku oli sanonut, että jos ei tälläistä harmaata ja sateista marraskuuta olis, niin ihmiset ei oppis nauttia niistä ihanista muista kuukausista. Ja niinhän se on. Mä luulen, että tähän koti-kävään nyt vaikuttaa niin moni asia ja kun muutosta on vasta 3 viikkoa, niin kaippa nää tunteet on aika normaaleja. Kyllä mä muistan, kun tosiaan muutin neljän vuoden asumisen jälkeen tuohon entiseen kotiin, niin itkin monet itkut. Nyt vaan tuntuu vielä pahemmalta, mutta asuttiinhan me tuossa 10 vuotta. Ja tänään kun mietin, niin jos oltas asuttu siinä vielä 10 vuotta, niin olis vielä kauheampaa muuttaa, kun lapsetkin olis jo isoja. Periaatteessa nyt oli ihan sopiva aika, kun neljä lasta on pieniä ja yks niistä on vasta ehtinyt ekalle, eli hienosti sieltä pystyy vielä siirtymään uuteen kouluun ilman ikävää. Mun äiti totes myös, että kyllä se tekee ihmiselle ihan hyvää, että vaitaa välillä maisemaa ja oikeessahan se äiti taas on.Mä on vaan niin kaavoihin kangistunut aina välillä

Ja äsken kun olin koiran kaa metsässä ja päästin sen vapaaksi, kun täällä jokainen pitää irti koiriaan tuolla metsässä, niin voi tuota koiran nautintoa! Se tais päästä paratiisiin Olin sitten onnellinen edes hänen puolestaan

Mutta joo, tää on tosiaan omakotitalo aluetta ja on aika omituista yhtäkkiä olla kodissa, jossa on vain yks seinänaapuri, kun asutaan paritalossa! Entinen oli kerrostalo, 62 asukasta, jotka menivät ja tulivat kun muurahaiset pesässään. Tässä meidän pihalla ei hypi kun oravat! Naapurissa asuu nelihenkinen perhe, tytöt on jo 15v ja 19v, että eipä nistä paljon seuraa meidän lapsille ole. Mut ei noi lapset valitakkaan, enkä mäkään,mutta tuntuu tosi oudolta.Ja tosiaan toi keskenmeno nyt sattu tähän samaan ahistukseen, niin ei helpota fiiliksiä, mutta päätin tuossa kun kotiin kävelin, että nyt mä lopetan tän murehtimisen. Nyt täytyy alkaa nauttia tulevaisuudesta!..ja kyl mä varmaan vielä välillä ahistunkin ja murehdin, mutta en mä enää suossa ole, mä istun jo tässä reunalla, vielä kun jaksaisi itsensä koota pystyasentoon ja alkaa lampsia etiepäin, niin se ois jo jotain