Kiitos Ihanaa, kun täällä on kuitenkin aina joku, joka jaksaa>

tsempata, et vaikka tääl ei paljon kuumeilijoita olekaan, niin muutakin riittää, kun ne on hyviä

Joo, kyl tässä joutuu nyt tosi paljon itsensä kanssa rypemään. Jonkinmoista elämänkoulua tämäkin, mistä varmaan taas jotain oppii, mutta koville ottaa.

Mä yritän ajatella asiota siten, että jos oltas asuttu tuossa edellisessä vielä vuosikin, niin muutto olisi ollut vielä vaikeampaa kun nyt, kun sit ois jo kolme lasta koulussakin. Muutaman vuoden päästä muutto olisi ollut lähes mahdotonta, ainakaan koulun vaihto ei olisi tullut enää kysymykseen. Ja jos oltas muutettu vasta 10-15 vuoden päästä, niin kuinkahan kipeetä se sitten ois ollut. Oltasko me enää kyetty muuttamaan tai sopeutumaan uuteen, sillä kyllä vaan, siellä asuu muutama tyyppi, jotka on asunut siellä siitä asti, kun talo rakennettiin v.82! Ja taas jos ei oltas muutettu, tuntisinko, että tänne me jämähdettiin, tänne läävän jouduttiin jäämään, että koskaan ei päästy parempan kotiin.

Mä en edes ikävöi mitään yksittäistä sieltä vanhasta, mä vaan ikävöin " vähän kaikkea" mitä siellä oli, niitä ikäviäkin asioita. Suurimmaksi osaksi kuitenkin lasten kavereita, naapureita, lähikoulua ja eskaria. Vaikka noi naapurin lapset välillä oli yksiä rasituksia, kun pimpottivat ovikelloa viiden minuutin välein, niin täällä ei pimputa kukaan Eskari oli lähellä ja täällä saa niska limassa kävelä mennen tullen 1.5h-2.5h ja se aika menee pelkästään viemiseen ja tuomiseen. No, nykyiset eskariohjaajat on kuin ilmaa, ei ne sano mitään mulle. Avaavat ulko-oven ( joka on lukossa) kun päästäävät eskarilaiset ulos ja katsovat vain, että hakija on paikalla ja heipä hei! Edellisessä eskarissa aina vaihdettiin kuulumiset puolin toisin.Mä sosiaallisena ihmisenä sain päivittäin jutella muiden äitien kanssa ja nyt vain noin 5 minuuttia, kun odotetaan muiden äitien kanssa niitä eskarilaisia.

Onhan täällä metsä, ihana luonto ja rauhallista. Oma ihana piha( varsinkin kesällä siitä varmasti nauttii) ja vanhemmat lähellä. Oma sauna, takka ja isompi keittiö, jooo....mut tyhjä on tuo piha ainakin nyt, kun ennen kun katsoin ikkunasta, siellä leikki 10 lasta.Nyt siellä hyppii vain oravat!

En tiedä, en vaan tosiaankaan tiedä, että onko tää enää normaalia muuttoahdistusta.Pelottaa, jos en ala nähdä nykyisessä asumisessa oikeesti niitä hyviä asioita, joita kyllä ON, ja ala nauttia niistä. Mä oikeesti venytän itseäni hymyilemän lasten edessä ja olemaan iloinen, kun samaan aikaan tekisi mieli kääntää pää pois ja itkeä.Olisin ollut edes raskaana, niin tää olis ehkä vielä tässä mennytkin, mutta kun sekin meni kesken, niin mistä mä revin sitä hyvää oloa.Lapsista, ok, niistä imenkin kaiken mahdollisen mikä pitää mut hengissä, mutta siinä kaikki. Mä en jaksa edes kuumeilla, kun mua ei kuumeiluta. Mä hauan vauvan, mutta mä en jaksa ajatella mitään kuumeilua. Mua ei hotsita yhtään parisuhde, eikä läheisyys.Mies otti tossa yks päivä mut syliin istumaan, niin mä istuin kun lumiukko siinä, mä en vaan tuntenut mitään.Et kyl mulla oikeesti on nyt jokin masennus

Anoppi kävi tänään ja samaan aikaan, mun teki mieli lähteä koiran kanssa ulos. Mä muutuin ihan kireeksi ja anoppi varmasti vaistosi sen, kun en puhunut mitään. Jossain vaiheessa yritin sitten väkisin puhua. Kun anoppi lähti, purin miehelle sitten, että en jaksanut nyt yhtään anopin vierailua, niin mies flunsassa ja se ei jaksanut mun puhetta ja purkautumista ja lopputulos oli se, että meni kahdeksalta nukkumaan. Ei kai sekään jaksa mua, kun yrittää kuitenkin parhaansa ja multa ei irtoo kun hapanta naamaa. Mä laitan sitten kipeenä myös, lapset nukkumaan ja tota fucin hyytelövuotoa valuu vaan ja sekään ei ikinä tunnu loppuvan. Kokoajan mä näen silmissäni kesken menneen raskauden ja raskauden palasia ja sit pitäs jaksaa hymyillä!

Mä olisin niiiiiiiiiin valmis sulkemaan tän koneen, lopullisesti, niin paljon mua välillä ahistaa, niin kuin nytkin, MUTTA huomenna taas voi olla parempi päivä ja istun siinä suon reunalla ja olo on parempi. Juoksen metsässä koiran kanssa ja nautin lumesta ja pakkasesta.Nautin tulla koneelle, koska tiedän, että ainakin joku lukee mun kuulumiset, että jotain ihmistä kiinnostaa, vaikka sitten vaan uteliaisuutta, että kuinka syvässä suossa se pää edellä tällä kertaa on, mutta se lukee. Ja että tää kuumeilupalsta ei nyt kaatus, niin yritän pitää tätä yhtenä henkilönä pystyssä, mutta aika toivoton esitys on. Pitäs valaa jotain kuumeilufiilistä, niin tän palstan nimi vois olla jokin "ahdistus" palsta. Kai mun pitäs varmaan tonne taaperoihin kirjoittaa näitä valituksia, mutta kun se pysyy pystyssä ilman muakin Tää palsta kaipaa enemmän äksöniä ja sitä tulee

Ei perkules, ny mä lähden nukkumaan.

Mutta mä TIEDÄN; että aurinko paistaa tähänkin risukasaan, se paistaa ihan varmasti, mutta kyllä näin on näkkileipä, että meikämimmi kärsii nyt jostain ahistusmasennusvitutusvatutuspaskamuuttosaa*anapas*aolotilasta, että yrittäkää kestää

Marraskuu....se pimeä ja harmaa kuukausi....kun lumi tuli, tuli valoisaa ja mieli piristyi.Mä oon onnellinen siitä, että lapset on näköjään sopeutunut hyvin tänne uuteen kotiin.