se ehkäisyvalistus naisten saunassa. Olen siitä joskus ennenkin palstalla kertonut.. nallen ollessa pieni oltiin suomalaisen seurakunnan kesän avajaistapahtumassa (ruotsissa), missä oli siis myös saunat lämpeämässä. Siellä erät eläkeläisnainen alkoi valistamaan mua että sitruuna kun laittaa emättimeen ennen yhdyntää, niin siittiöt kuolee, eikä tarvitse pelätä raskautta. Näin hän on aina ehkäissyt, ja yksi lapsi, poika, hänellä oli. Suunniteltu siis... Hän oli selvästi päätellyt ettei me osata ehkäistä kun lapsia oli jopa neljä. Joo, en osannut mitään sopivaa hänelle tuohon murjaista, sen verran sanattomaksi veti tuntemattoman ehkäisyohjeet.
Ja mitä tulee sterilisaation "seksielämää parantavaan vaikutukseen".. niin mähän olin jo sterilisaatiojonossakin, ja se peruuntui mm mun toimenpidekammon vuoksi .Mutta toisaalta siksi että se lisää joillakin menkkavuotoja. Ja mulla on jo nyt runsaat kuukautiset. Joihin siis periaatteessa hormonikierukka (jota sitten kokeiltiin) olisi ollut hyvä hoito, ellei se olisi aiheuttanut vuotohäiriöitä ja haluttomuutta. Ja vuotohäitiöt oli tasoa 7-10pv vuotoa epäsäännöllisesti- sen 3-4 säänöllisen vuotopäivän sijaan, mitä mulla ilman ehkäisyjä on ollut. joten oikeasti, mä en enää ehkäise millään
Mies hotakoot sen puolen, jos hän ei enää lapsia halua