Se on se krooninen vauvakuume, joka ei välttämättä lähde ikinä pois>

helpottuu ajan myötä, mutta varmasti se jää. Must tuntuu, että miehet voi kans kärsiä vauvakuumeesta, mutta niillä ei ehkä ole sellasta tuskaa, mikä voi olla naisella, koska nainen just kaipaa sitä raskautta/ synnytystä ( ehkä) / imetystä. Mut mies voi just kaivata sitä pientä tuhisevaa vauvaa.

Mä kun menin sinne ultraan, niin mä nautin veskissä sellasesta sairaalan tuoksusta. En tiijä mikä siinä on, mutta tuli sellanen olo, että joskus voisin vaikka mennä ihan vaan naikkarille johonkin veskiin nuuskimaan sitä sairaalatuoksua tai ehkä fiksumpaa ois mennä vaikka nyyttiosastolle, mutta eihän ne sinne kaikkia hiippareita päästä.Tunsin itseni vähän höperöksi, kun tulin sieltä veskistä ja olin onnellinen, että sain taas kokea sen sairaalatuoksun. Ikävä vaan, että mä jolain tapaa tiesin, että siellä kohdussa ei ollu mitään, sen vaan joskus aavistaa.....

Mun ystävä, joka koki kaksosten menetyksen vuosia sitten, tuli aikoinaan katsomaan mua sairaalaan ja sanoi kahviossa, että häntä tekee kauhean pahaa istua siinä kahviossa, kun hän muistaa niin elävästi ne viimeiset hetket, jotka hän oli sairaalassa ja poistui sieltä ilman nyyttejä. Vauvat menehtyi rv 28 raskausmyrkytyksen seurauksena. Eivät ehtineet ultrata ja sanoivat, että jätetän se aamuun ja aamulla olikin sitten jo myöhästä. Oisivat voineet pikkuset ehkä pelastua. Myöhemmin sai kuitenkin pojan, mutta siellä sairaalassa ystävä sanoi, että kun on krooninen vauvakuume, niin ei pysty oikein olemaan sairaalassa.Jotenkin sen ymmärtää. Musta taas tuntuu, että kun tulee aika, että mä en saa enää lasta, mulla on varmaan hirveen suuri tarve tunkea luitani tosiaan johonkin sairaalan veskiin ja hirveellä halulla haluisin mennä katsoamaan niitä nyyttejä. Varmaan täällä vauvakuumepaltallakin imppaisin itseeni muistoja, varmaan sitten just sun tyylillä, vaikka nyt tuntuu, että vai pystysinkö mä siihen kuitenkaan. Tekisikö se sittenkin liian tuskaa, sellasta itsensä kiduttamista. Mutta kai se on vaan kohdattava se totuuskin, vaikka kuinka silmiä kirvelis.

Mua jotenkin ärsyttää, kun tietää, että vanhenee. Musta se on ihan tyhmä juttu! Mä haluisin aina vaan kuumeilla ja tehdä lapsia Mutta taas toisaalta sitä tajuaa, että jos ei vanhenis, niin eihän noi lapsetkaan vanhenis. Ei elämää voi pysäyttää ja toisaalta siinä vanhudessakin on omat hyvät puolensa, saa kokea ehkä sen mummouden. Sitä saa olla hirveän onnellinen, että jos on halunnut lapsia, niin on saanut niitä lapsia. Voishan asiat olla toisinkin. Mä muistan varmaan ikuisesti sen yhden äidin inhimillisessä tekijässä, joka odotti lasta ja hätäsektiossa menetti pienokaisen ja myös samalla kohtunsa. Ensimmäinen lapsi ja vimeinen. Hänen siskonsa myöhemmin vuokrasi kohtunsa siskolleen, mikä oli hieno teko!!!! Mikä ihana sisarusrakkaus! Monessakin mielessä voi siitä sisaruksesta olla hyötyä, vaikka joskus voi ajatella, että yksi lapsi riitää, mutta joskus sisauksesta on mieletön hyöty, vaikka esimerkiksi luunydinsiirossa yms. asioissa.

Mutta aina mä mietin, että on suuri rikkaus ollut saada kokea äitiys. Ei sen parempaa lahjaa olekaan. Siksi mä vissiin oon niin onnellinen muiden odotuksesta, koska mä tiedän, kuinka ihanaa onnea se on Mä en voi ymmärtää näitä ihmisiä, jotka toivovat toisen puolesta, että niille ei enää tulisi lasta. Miksi? sitä mä en voi ymmärtää, että monet pistää välit jopa sen takia poikki ja silloin voi olla kyseessä se oma raskas siskokin, että joskus nuista sisarussuhteista tietysti lytyy niitä ikäviäkin puolia.

Voihan tauti, mikä mua vaivaa, kun mun pitä kokoajan lätistä? Jokin hemmetin puheripuli iskenyt