Mie oon tyytyväinen oikeastaan siihen,että mullekin tullaan sanomaan>

että nyt riittä, koska minähän hullu tekisin varmaan 50- vuotiaankin vielä muksun, jos vaan pystysin. Minä en osaa lopettaa, en sitten millään.

Mä en taas hirveesti kaipaa sitä raskautta, mä enempikin pelkään sitä, mutta jestas, se pieni tuhiseva käärö. Jos mä olisin rikas, mä adoptoisin itselleni aina jonkun pienen tuhisijan tai jonkun taaperoikäsen.Toisaalta tässä vanhenemisessa on onneksi se luonnollinen puoli, että varmaan se jäkikulta oikeesti sitten jossain vaiheessa snaoisi, että en minä jaksa enää hoitaa pientä. Ja monesti kun lapset on sitten isompia, niin sitä onkin hirveän helpottunut, että onneksi on isoja, että aikansa kutakin

Se lisääntyminen on vaan sellanen luonnollinen asia ja tietynlainen huumaava huume, jota kaipaa ja siksi se yksi lapsi jää aina tekemättä, vaikka järki sanookin, että en totta vie kyllä tekiskään, mutta sitä ajattelee silti. Kyllä ihmiselle jää sellanen haikea olo ja sitä muistelee ihania asioita ja kyllä monesti monelle lapsen syntymä on se elämän paras hetki.

Siksi tuo vauvakuume monia raastaa. Mutta niinkus sanoit, joskus on vaan päästettävä irti...on vähän niinkus pakko.